Rocky Mountain Oysters

Sanonnan mukaan kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantanhua ja sukurutsaa, joten kun paikallisella tilallisella oli tarjolla karitsan kiveksiä hintaan 5 €/kg tiesin heti, että niitä on saatava. Sitten alkoi armoton googlettelu, että mitäs näistä oikein voisi valmistaa. Kivekset olivat minulle nimittäin aivan uusi tuttavuus, noin niin kuin ruoanlaittomielessä. Netti ei ollut varsinaisesti pullollaan kivesreseptejä, mutta ainakin liekitetyille ja Rocky Mountain Oysters -tyyliin friteeratuille kiveksille löytyi useita ohjeita. Liekittäminen teflonpannussa ei tuntunut hyvältä idealta, joten päätin kokeilla friteeraamista, joka sekin on tekniikka, mitä en juurikaan käytä ruoanvalmistuksessa. Tälle perinteiselle lehmipoikien herkulle löytyy ohjeita yhtä paljon kuin on kokkejakin, mutta kaikille niille on yhteistä, että kivekset perataan, liotetaan joko oluessa tai (etikka)vedessä, (joissakin ohjeissa esikeitetään), leivitetään tai taikinoidaan ja uppopaistetaan öljyssä. Tavallisimmin ne maustetaan suolalla, pippurilla ja valkosipulijauheella. Perinteisesti Rocky Mountain Oysters, eli Kalliovuoren osterit, on Yhdysvalloissa ja Kanadassa valmistettu tuoreeltaan sonnivasikoiden kuohitsemisen aikaan irroitetuista kiveksistä, mutta koska Suomessa lihakarjan kastrointia ei harrasteta, täällä kivekset tuntuvat olevan harvinaisempi raaka-aine. Edes takuuvarma 30-luvun keittotaitokirjani ei sisältänyt yhtään kivesreseptiä, vaikka paistettujen utareiden resepti kyllä löytyi.

Karitsan kivekset

Kivekset sisältävät energiaa 135 kcal / 100 g, hiilihydraatteja 1 %, rasvaa 3 % ja proteiinia 26 %. Lisäksi kivekset sisältävät runsaasti kaliumia, jota on jopa 380 mg / 100 g, eli enemmän kuin banaanissa. Kiveksiä pidetään afrodisiaakkina, eli lemmenrohtona, koska niiden sisältämän testosteronin ajatellaan kohottavan seksuaalisia haluja. En löytänyt mitään tieteellistä tutkimusta asiasta, mutta kylläkin valistuneita arvuutteluja, että testosteroni lämmönarkana hormonina tuhoutuu kivesten kypsennysprosessin aikana, joten jos kiveksistä hakee boostia rakkauselämäänsä tai punttisalille, ne pitäisi luultavasti nauttia raakoina. Ainakin kypsiä kiveksiä voi kuitenkin myös naiset syödä pelkäämättä, että seuraavana aamuna joutuu ajamaan partansa.

"Kuoritut" rauhaset näyttävät tältä

Sitten itse asiaan: Kivesten päällä on nahkamainen lihas, joka poistetaan ennen ruoaksi laittamista. Se irtoaa suosiolla, kun siihen viiltää terävällä veitsellä viillon ja kuorii sen sisällä lymyilevän rauhasen irti, jonka jälkeen "kuoret" voi vaikkapa syöttää herkkuateriana koiralle tai kissalle. Omalle koiralle ne ainakin maistui erinomaisesti. Peratut rauhaset huuhdellaan vedellä ja leikataan n. 1,5 cm viipaleiksi, jotka upotetaan olueen kahdeksi tunniksi. Itse käytin tummaa schwartz olutta, jossa ei ole paljoa humalan katkeruutta. Liottamisen jälkeen viipaleet kuivataan huolella, pintaan ripotellaan hiukan suolaa, käännellään venhäjauhoissa ja upotetaan frittitaikinaan (ohje alla). Sitten viipaleet uppopaistetaan kuumassa öljyssä kauniin kullanruskeiksi pieni satsi kerrallaan. Kypsyminen vie muutaman minuutin. Valmiiden "ostereiden" päälle puristetaan runsaasti sitruunamehua ja niitä voi halutessaan dipata vaikkapa chilikastikkeeseen.

Perattu ja viipaloitu kives

Frittitaikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl polentaa
1 tl leivinjauhetta
2 kpl kananmunia
1,5 dl olutta
suolaa, pippuria, valkosipulijauhetta ja kuivattua persiljaa maun mukaan

Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa, lisätään olut sekä munat, joiden rakenne on vatkattu rikki. Taikina sekoitetaan tasaiseksi. Vältä ylivatkaamista.

Taikinoidut viipaleet friteerataan kullankeltaiseksi

No miltä ne sitten maistui? Tämä resepti ei ehkä ole paras mahdollinen korostamaan kivesten omaa makua. Suoraan sanottuna, satunnainen vieras ei, etenkään parin oluen jälkeen, taatusti arvaisi söisikö friteerattua kanaa, porsasta vai kalaa. No, rakenteesta ehkä arvaisi ettei se ainakaan kokolihaa ole, mutta kivesten pehmeää koostumusta voisi epäillä jauhetuksi kanaksi tai kalaksi. Koostumus muistuttaa lähinnä kananuggetteja. Itse kivesten maku ei ole voimakas, eikä millään tavalla vastenmielinen, mutta en osaa sitä herkulliseksikaan kuvailla. Rapea kuorrutus ja dippikastike tekevät niistä kuitenkin varsin mukavaa naposteltavaa. Itse asiassa väittäisin, että tämän kokeilun paras opetus oli, että pienellä kekseliäisyydellä saa tehtyä mistä tahansa käsillä olevasta syömäkelpoisesta varsin hyvää ruokaa.

Rocky Mountain Oysters. Enjoy!